Selfie-kuolemat lisääntyvät – erityisesti nuoret miehet riskiryhmää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ympäri maailmaa kohistaan parhaillaan Pokemon Go -pelin suosion seurauksista, mutta samalla sivuutetaan muun muassa selfie-kuvien aiheuttamat kuolemantapaukset, joiden määrä on kasvanut huolestuttavan nopeasti. Rohkeat selfie-poseeraukset ovat nimittäin aiheuttaneet jo kymmenittäin kuolemantapauksia.

Heinäkuun alussa saksalainen turisti putosi kuolemaansa Machu Picchun rauniokaupungissa Perussa, koska hän yritti ikuistaa itsestään hyppykuvan kielletyllä alueella. Vain muutama päivä aiemmin turisti kuoli Perussa Goctan vesiputouksilla niin ikään ottaessaan selfie-kuvaa. Nyt perulaiset viranomaiset ovat huolissaan tapausten yleistymisestä. Intiassa on jo viime vuonna perustettu selfie-kieltoja vaarallisille turistialueille.

Priceonomicsin julkaiseman tutkimuksen mukaan selfie-kuoleman yleisin syy on ollut putoaminen korkealta ja toiseksi yleisin syy on ollut hukkuminen. Keskimääräinen selfie-kuoleman uhri on 21-vuotias ja 75 prosenttia heistä on miehiä. Naiset ottavat miehiä enemmän selfie-kuvia, mutta miehet ottavat merkittävästi naisia suurempia riskejä saadakseen poikkeuksellisen näyttävän omakuvan sosiaaliseen mediaan.

Всем ку, могла быть моей последней фоткой😊жаль что смазалась😢

Kuva, jonka Drews🐥🐤🐣 (@drewsssik) julkaisi

Uusimmat