Koirat katsovat televisiota kuin vanha aviopari

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Elvis ja Khaleesi ovat bulldoggirotuiset kaverukset, jotka asuvat saman katon alla. Parivaljakolla on oma heidän nimeään kantava YouTube-kanava, jossa koirien seikkailuja voi seurata. Videoiden perusteella yksi koirien lempiharrastuksista näyttäisi olevan television katsominen.

Uudella YouTube-videolla koirat ovat lempipuuhansa parissa ja katselevat yhdessä televisiota. Koirat istuvat sohvalla pieni tila heidän välissään ja näyttävät aivan siltä, kuin ne olisivat kello kymmenen uutisia seuraava vanha aviopari.

Omistaja on kuvannut videolle suloisia koiriaan, jotka viihtyvät television äärellä. Koirat istuvat hauskoissa asennoissa ruskealla nahkasohvalla. Koirat istuvat oman takapuolensa päällä tuima rodulle ominainen ilme kasvoillaan, minkä vuoksi koirat ovat erityisen hauska näky olohuoneessa.