Diplomatiaa parisuhteeseen – näin presidentti neuvoisi

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tasavalloissa maata johtaa presidentti. Nimitys tulee latinan kielestä, ja se tarkoittaa edessä istujaa. Parisuhteessa ei kuitenkaan ole hyvä olla yhtä asioista päättävää tahoa, mutta presidentin virasta ja sen tavoitteista voi ottaa vinkkejä yllättävän paljon avioliiton tasapuolistamiseen.

Poliittisesti korrekti presidentti ei koskaan osoittele sormella tai syytä toisia. Niin ei kannata tehdä myöskään parisuhteessa. Syyttely ja sättiminen on turhaa, sillä sen sijaan kannattaisi keskittyä ennemmin perustelemaan omaa näkemystä samalla, kun yrittää ymmärtää kumppanin mielipidettä. Kompromissi on monen suhteen pelastava taikasana.

Mykkäkoulu kuuluu kaksivuotiaille. Jo kolmevuotiaat osaavat nimittäin neuvotella asioista ainakin alkeellisella tasolla. Siksi aikuisten ei koskaan kannattaisi vajota pysyvän hiljaisuuden tilaan. Asiat selviävät vain puhumalla tai ne kasvavat energiaa imeviksi möröiksi.

Raha-asioista tulee olla rehellinen. Rahankäyttö tulee olla läpinäkyvää aivan kuten valtion päämiehillä. Mikäli lakaisee taloushuolia tai tuhlailevaa rahankäyttöä maton alle, saattaa myöhemmin vastassa olla isoja ristiriitoja tai jopa luottamuksen rappeutuminen. Asioista voi kiistellä ja olla eri mieltä. Tappelut tulisi kuitenkin hoitaa parisuhteessa tuotteliaasti siten, että jokaisesta riidasta opitaan jotain.

Parisuhteen likapyykkiä ei ole kannattavaa pestä kodin ulkopuolella. Tärkeimmät mielipiteet ja keskustelukumppanit löytyvät saman katon alapuolelta, omasta ”hallituksesta”. Mikäli parisuhde kaipaa apua ulkopuolelta, kannattaa mukaan ottaa kriisitilanteiden asiantuntija tai parisuhdeasioissa auttava ammattilainen.

Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen saattaa olla haastavaa parisuhteessa. Kannattaa muistaa, että vapaa-aika on yhtä tärkeä asia elämässä kuin tilipussia kasvattava työ. Oman elämän tavoitteet on hyvä pitää kristallinkirkkaana mielessä ja niiden eteen tulee nähdä vaivaa. Diplomaattinen ote parisuhteeseen pitää välit kunnossa ja luo luottamusta kumppanien välille.