Ihmiset ostivat unelmarannan yksityiseltä – ja avasivat sen kaikille

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Ympäri maailmaa löytyy silmiähiveleviä hiekkarantoja miljoonittain, mutta osa upeimmista rannoista on päätynyt aikojen saatossa yksityiseen omistukseen. Nyt Uudessa-Seelannissa on saatu päätökseen projekti, jossa ostettiin unelmien uimaranta yksityiseltä omistajalta ja avattiin se kaikille.

Peräti 40.000 ihmistä osallistui verkossa kerättävään joukkorahoitukseen, jolla ostettiin Awaroa Inlet -uimaranta vapailta markkinoilta kahdella miljoonalla Uuden-Seelannin dollarilla. Ostamisen jälkeen puisto lahjoitettiin valtiolle, joka teki siitä osan kaikille avointa Abel Tasman National Park -luonnonpuistoa. Alue sisältää noin kilometrin pituisen upean uimarannan.

Alueen edellinen omistaja antoi ihmisten nauttia rannasta, mutta rahapulassa omistaja pani rannan myyntiin, ja seuraavan omistajan hyväntahtoisuudesta ei ollut takeita. Niinpä uimarannan pelastamiseksi perustettiin Duane Majorin toimesta joukkorahoitus, jolla alue saatiin ostettua yksityisin varoin. Ihmisiltä kerättiin 1,7 miljoonaa dollaria ja valtio lahjoitti 300.000 dollaria.