Siili laitettiin laihdutuskuurille – oli liian lihava menemään kerälle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kukaan ei pysty tänä päivänä enää välttymään ulkonäköpaineilta, joilta edes pieni ja suloinen siili ei voi välttyä. Ison kokonsa vuoksi Hogzillaksi nimetty siili on kooltaan niin paljon suurempi kuin muut, että se on saanut jo ylipainonsa vuoksi todella kuvaavan nimenkin.

Hogzilla asuu Oak and Furrows Wildlife Centre -keskuksessa Wiltshiressa. Hogzilla on nyt dieetillä ja siilille on laadittu tarkka ruokavalio, jota sen tulee noudattaa. Siili on saanut myös oman kuntoiluohjelman, jonka tulisi yhdessä ruokavalion kanssa saada Hogzillan ylimääräiset grammat karisemaan.

Siilin yksi parhaista puolustuskeinoista vihollisia vastaan on meneminen pienelle kerälle. Hogzillaa on alettu laihduttamaan juuri siitä syystä, että sen pullea vatsa estää sitä menemästä kerälle. Paksu siili on vatsansa kanssa niin tönkössä kunnossa, että ei pysty vielä taipumaan ollenkaan eteenpäin.

Hogzillaa ei voida vapauttaa takaisin luontoon ennen kuin sen vatsa saadaan pois kerälle kääntymisen tieltä. Muutoin siili olisi täysin puolustuskyvytön petoja vastaan. Tällä hetkellä Hogzilla painaa Metro-lehden mukaan noin 1,8 kiloa, mikä on kolme kertaa enemmän kuin normaalikokoinen siili.