Fitnessgurun vinkit – keskity erityisesti näihin

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Australialainen fitnessguru Kayla Itsines on innostanut jo miljoonia naisia ympäri maailmaa treenaamaan hänen kehittämällään metodilla. Bikini Body Guige -treeniohjelma oli suuri menestys, ja nyt nainen on alkanut myös kirjoittamaan kirjaa.

Kayla Itsines kertoi Women’s Health -lehdelle kuntoilun ja ravinnon suhteen viisi niksiä, joita hän itse noudattaa.

1. Vatsalihakset

Vatsalihakset saa Itsinesin mukaan kaikkein tehokkaimmin esille liikkeissä, jotka treenaavat koko vartaloa. Esimerkiksi hypyt, yleiskunto- ja vuorikiipeilykävelyliikkeet tuovat vatsalihakset tehokkaasti esiin.

2. Ravinto

Ennen treeniä ohjaaja syö aina aamiaisen ja lounaan, jonka jälkeen hän vasta treenaa tietäessään, että hänen kehollaan on tarpeeksi polttoainetta. Ennen treeniä hän keskittyy syömään hiilihydraatti- ja proteiinipitoista ruokaa. Treenin jälkeen maistuu parhaiten jogurtti ja hedelmät.

3. Proteiinipirtelö ei ole pakollinen

Palautumiseen voi syödä ja juoda mitä tahansa, joka saa olon heti treenin jälkeen hyväksi ja energiseksi. Proteiinipirtelö ei ole ainut vaihtoehto treenin päätteeksi.

4. Lihassärky

Lihaksia särkee kovien treenien jälkeen pari päivää, mikä on normaalia. Lihassärkyyn parhaiten auttaa Itsinesin mukaan magnesium, lihasten kevyt rullailu ja venytteleminen.

5. Treeniaikataulu

Naisille riittää hyvin kolme lyhyttä treeniä viikossa jos treenit ovat intensiivisiä ja rankkoja.

Uusimmat