Koko yhtye kuoli auto-onnettomuudessa – levy nousi listaykköseksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Brittibändi Viola Beachin kaikki neljä jäsentä ja heidän managerinsa menehtyivät viime helmikuussa Tukholmassa. Keikkamatkalla olleen yhtyeen auto ajoi puomien läpi kohti nostettua siltaa ja putosi alapuolella ollevaan kanavaan. Onnettomuuden syyt jäivät epäselviksi.

Menehtyneiden muusikoiden perheenjäsenet ovat sittemmin julkaisseet Viola Beachin debyyttilevyn postyymisti. Viola Beach -nimen saanut levy on noussut Iso-Britannian albumilistan ensimmäiselle sijalle.

– Craigin, Jackin, Krisin, Riverin ja Tomin elämät päättänyt tragedia sekä menetyksen ja tuskan tunne ei koskaan jätä meitä. Nostamalla Viola Beachin levyn listaykköseksi ihmiset ovat lähettäneet tärkeän viestin maailmalle, jäsenten perheiden tiedotteessa kuvaillaan.

Viola Beachin kerrotaan tehneen nousujohdanteista uraa ennen yhtyeen tarinan traagista päättymistä. Monet brittiläiset tahot ovat sittemmin osoittaneet kunniaa bändin edesmenneille jäsenille. Esimerkiksi Coldplay-yhtye esitti taannoin Viola Beachin Boys That Sing -kappaletta keikallaan tribuuttina yhtyeelle.