Tutkimus: Netflix & chill vahvistaa parisuhdetta

Digi Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Neljän yliopiston suorittama yhteistutkimus osoittaa, että mikäli pariskunta seuraa samoja televisiosarjoja, katselee elokuvia tai lukee samoja kirjoja, syntyy heille kestävämpi liitto. Kun pariskunnat jakavat median tarjoileman mielikuvitusmaailman keskenään, muodostavat he samalla lujemman yhteyden toisiinsa.

Journal of Social and Personal Relationships -julkaisu kertoo raportissaan, että yhteiset mediaharrastukset lähentävät pariskuntia ja muodostavat heille vahvemman siteen toisiinsa. Kumppanukset voivat esimerkiksi seurata yhdessä tiettyä televisio-ohjelmaa tai fanittaa samaa elokuvasarjaa. Median runsas kuluttaminen vaikuttaa myös siihen, että pariskunnat viettävät enemmän aikaa yhdessä.

Netflixin tuijottamiseen kuuluu usein rentoa yhdessäoloa ja toisinaan jopa romanttissävyistä koskettelua. Toisin sanoen iltalenkin väliin jäämisestä ei kannata tuntea huonoa omatuntoa. Netflixin katseleminen vahvistaa liittoa. Tutkimus suoritettiin pääasiallisesti Aberdeenin yliopistossa.