Meikkitaiteilija haastoi itsensä – upea tulos pelkillä lasten meikeillä!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapsille myydään omia värikkäitä meikkejä, joiden avulla he voivat leikkiä meikkaamista ja kokeilla erilaisia meikkituotteita ilman, että kajoavat äidin kalliiseen meikkipussukkaan. Nyt sosiaalisessa mediassa on lähtenyt leviämäään haaste, jossa meikkaajien on pitänyt meikata itsensä käyttämällä vain lapsille suunnattuja tuotteita.

Suosittu kauneudesta ja kosmetiikasta videobloggaava nainen Shani Grimmond päätti ottaa osaa haasteeseen ja katsoa millaisen meikin hän saa aikaiseksi käyttämällä pelkästään lapsille suunnattuja meikkejä. Nainen kohtasi meikatessaan monia haasteita esimerkiksi meikkien erikoisten värien ja koostumusten vuoksi.

Luomivärit olivat niin kovia, että niistä naisen oli hankalaa saada väriä irtoamaan. Lasten meikkivoiteet sen sijaan olivat sitäkin runsaammin pigmentoituja, minkä lisäksi ne haisivat naisen mielestä pahalle. Nainen ei pitänyt kaikista kokeilemistaan tuotteista, mutta hän onnistui kuitenkin loihtimaan itselleen lasten meikeillä erittäin kauniin kokonaisuuden.