Blockfest keräsi 60 000 kävijää – kuvakooste lauantaista!

Festarit · Jocka Träskbäck

Tampereella viikonloppuna jo yhdeksättä kertaa järjestetty kaupunkifestivaali Blockfest päättyi viimevuotiseen tapaan Cheekin ilotulitukseen. Perinteiseen tapaan jo ennakkoon loppuunmyyty tapahtuma veti Tampereelle oheistapahtumineen 60.000 kävijää.

– Festarin ennennäkemättömästä tunnelmasta on kiittäminen kävijöitämme, kovatasoista esiintyjäkaartiamme sekä yhteistyökumppaneitamme. Tämän pohjalta on hienoa lähteä rakentamaan Blockfestin kymmenettä juhlavuotta 2017, kommentoi tapahtuman perustaja sekä vastaava tuottaja Kalle Kallonen.

Stara oli perinteiseen tapaan vahvasti läsnä Blockfesteillä, ja oheisena julkaistaan muhkea kuvakooste lauantailta. Toisen festaripäivän päätti A$AP Rockin jälkeen Cheek. Päivän muita tähtiä olivat muun muassa Elastinen, G-Eazy, Gettomasa ja Rähinän koko tähtikaarti.

Koko lauantain kohokohta oli Cheekin keikalla esitetty suomalaistähtien yhteisbiisi Me ollaan ne, jonka aikana lavalla nähtiin samaan aikaan Cheekin lisäksi muun muassa Elastinen, JVG, Pete Parkkonen ja Nikke Ankara. A$AP Rocky haki hittipotkua tyylikkäästi eri musiikkityylien klassikoista, kun setti sisälsi myös House of Painin Jump Aroundin ja Nirvanan Smells Like a Teen Spiritin.

Blockfest 2016, Kuva: Stara
Blockfest 2016, Kuva: Stara
Blockfest 2016, Kuva: Santeri Saarinen Kovajätkä Photography

Uniikki Staran haastattelussa Blockfesteillä.

Uniikki saapumassa keikalle Blockfesteille.

Uusimmat