Pokemon Go aiheutti kaaoksen Taiwanissa – tyrmistyttävä video leviää verkossa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Älypuhelimiensa kanssa liikkeellä olevat Pokemon Go -pelaajat eivät ole nykyään harvinainen näky kaupunkien puistoissa ja aukioilla. Suomessa Poke-mania ei kuitenkaan ole saavuttanut aivan samanlaisia mittasuhteita kuin verkossa levinneellä taiwanilaisvideolla.

Tuoreella videolla sadat ihmiset ovat täyttäneet Taiwanin pääkaupungissa, Taipeissa sijaitsevan tienristeyksen. Nopeasti katsottuna voisi kuvitella, että kyseessä on tavallista pahempi ruuhka-aika tai jopa mellakka. Ihmismassan kerrotaan kuitenkin olevan liikkeellä siksi, että he haluavat napata harvinaislaatuisen Snorlax-Pokemonin.

Time-lehden mukaan videon todenperäisyyttä ei ole vielä varmistettu, mutta Taipein Xinbeitoun alueella kerrotaan nähtävän päivittäun tuhansia Pokemon-pelaajia. Video jaettiin Youtubessa lauantaina 21. elokuuta.