Viimeinkin! Daft Punk palasi studioon – mutta ei yksin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Daft Punk on yksi 2010-luvun suosituimmista yhtyeistä. Daft Punk koostuu kahdesta ranskalaisesta muusikosta, Guy-Manuel de Homem-Christosta ja Thomas Bangalterista. Yhtye on aloittanut yhteistyön The Weekndin kanssa.

Kanadalaisen laulaja, lauluntekijä ja tuottaja The Weekndin levy-yhtiön varatoimitusjohtaja Wendy Goldstein on vahvistanut Billboardin haastattelussa, että suosittu R&B-artisti on lyönyt hynttyyt yhteen EDM-bändi Daft Punkin kanssa. Musiikillisesta yhteistyöstä on huhuttu jo pitkään, mutta juorut saivat viimein vahvistuksen Republic Records -levy-yhtiöltä. Uuden musiikin julkaisuaikataulusta ei ole tiedotettu medialle.

Kaksi Grammy-palkintoa voittaneen The Weekndin Beauty Behind the Madness oli viime vuoden eniten striimatuin albumi 60 miljoonalla kuuntelukerralla. Elektronista musiikkia tekevä Daft Punk voitti puolestaan viisi Grammya kolme vuotta sitten ilmestyneellä Random Access Memories -albumilla.