Jääpaloja myydään nyt tikun päässä – hinta yhden euron eikä yhtään kaloria!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

On olemassa sanonta, että tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Harva olisi kuitenkaan valmis pulittamaan pennosiaan jäädytettyyn veteen, vaikka sitä mainostettaisiin trendikkäästi kalorittomana herkkuna.

Made in CCCP -Facebook-sivulla on julkaistu kuva, joka on otettu jäätelöbaarin tarjonnasta. Kuvassa näkyy herkullisten kerma- ja sokerijäätelöiden seassa tavallisilta jääpaloilta näyttäviä puikkoja. Jäädytettyihin vesikiekkoihin on pantu jäätelöpuikot, ja ne näyttävät imeskeltäviltä mehujäiden tapaan.

Jääpalapuikot maksavat euron kappale. Lisäksi niiden alla lukee, että tuotteessa ei ole lainkaan kilokaloreita. Idea on hyvä kuumalla kelillä nautittavaksi, mutta silti on vaikea uskoa, että kukaan olisi valmis maksamaan rahaa veden kiinteästä olomuodosta. Jo pelkkä pulloveden ostaminen on typerää maissa, joissa on juotavaksi kelpaavaa hanavettä.