Hyvästä seksistä mahtavaa – 7 vinkkiä makuuhuoneeseen

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kun pariskunta on tyytyväinen suhteessa olevan romantiikan ja erotiikan määrään, ovat he yleensä muutenkin kokonaisvaltaisesti onnellisempia. Mielihyvähormonit antavat molemmille iloa elämään ja jaksamista arkeen. Hyvän ja toimivan seksielämän voi helposti nostaa seuraavalle asteelle siten, että rakastelusta tulee entistäkin mahtavampaa.

Ihmisen hyvinvointi vaikuttaa suuresti myös seksielämän toimivuuteen. Paremmat yöunet takaavat helposti nautinnollisemman seksielämän. Tutkimusten mukaan hyvin nukkuneet naiset ovat innokkaampia petipuuhissa, YourTango kertoo. Seksi on mahtavaa ihmisen kanssa, joka ei stressaa tai niuhota turhasta. Siksi parempaa seksielämää haikailevien kannattaa ottaa elämäänsä hyväntuulinen ja rento asenne.

Rakkauttaan toisilleen osoittavat pariskunnat harrastavat muita enemmän seksiä. Myös fyysinen kestävyys ja hyvä kunto tekevät sänkypuuhista eroottisempia. Miehet saavat helposti apua erektio-ongelmiinsa liikuntaa lisäämällä. Eikä pidä unohtaa uteliaisuutta, sillä joka lauantai saunan jälkeen suoritettu vaakamambo voi olla turvallista ja varmaa, mutta seksiin saa helposti lisämaustetta paikkoja, aikoja ja uusia asentoja kokeilemalla.

Seksi ei kuitenkaan saa olla pakkopullaa, jota on ihan pakko harrastaa. Siitä ei saa tulla suoritus, vaan parisuhteeseen oleellisesti kuuluva nautinto ja yhdessäolon muoto. Usein seksiä harrastavat ihmiset ovat tutkimusten mukaan anteliaampia ja huomaavaisempia. Toisin sanoen kannattaa kiinnittää huomiota kumppanin nautinnon lisäämiseen ja antaa hänelle kaikkensa, niin todennäköisesti saa parasta mahdollista seksiä takaisin myös itselleen.