Nyt tuli raju isku tutkijoilta: ”Kahvi tulee loppumaan maailmasta”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni aikuinen on tottunut starttaamaan päivänsä aamukahvilla. Tämän lisäksi kahvinjuojat nauttivat monesti kupillisen kahvia myös lounaansa päätteeksi ja iltapäivällä töiden jälkeen. Kahvin ympärille rutiineja luoneet ovatkin saamassa nyt todella huonoja uutisia, koska kahvi on vaarassa loppua maailmasta seuraavien vuosikymmenien aikana kokonaan.

Australian ilmastontutkimuslaitos on raportoinut vuodelle 2050 ennusteen, jonka mukaan ilmaston lämpeneminen muuttaa noin puolet kahvipapujen viljelemiseen käytetystä maasta ravinnottomaksi. Vuoteen 2080 mennessä kuuman ilmaston ennustetaan tuhonneen kaikki kahvipapujen viljelysmaat ympäri maailmaa.

Vaikka ennusteet onkin tehty vuosikymmenien päähän, on kahvintuotannossa alkanut näkymään jo nyt selviä muutoksia. Viimeisen kahden vuoden aikana kahvin tuotanto on laskenut Gizmodo-sivuston mukaan huomattavasti pitkien kuivien kausien seurauksena. Lähitulevaisuudessa onkin väistämätöntä, että kahvin hinta tulee nousemaan entistä korkeammaksi ennen kuin kahvi loppuu kokonaan.

Uusimmat