Ero on vakava terveysriski – ei tule suhtautua vähätellen

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Särkynyt sydän ja parisuhteen päättyminen voi pahimmillaan tuntua samalta kuin rakkaan ihmisen kuolema. Eroihin ja niistä selviytymiseen erikoistunut asiantuntija Sara Davison kertoo nyt kymmenen karua totuutta pitkäaikaisen liiton päättymisestä.

Erosta toipuminen saattaa tuntua mahdottomalta, koska sitä on pidetty tutkimusten valossa jopa toiseksi traumaattisimpana kokemuksena ihmisen elämässä. Pitkän liiton päättyminen muuttaa koko elämän ja tuo runsaasti haasteita tunnnepuolelle ja käytännön elämään. Suhteessa eläneet ihmiset joutuvat yhtäkkiä opetella selviytymään yksin. Tunne voi olla toivoton ja avuton.

Ero alentaa eniten jätetyn osapuolen itsetuntoa. Mikäli on joutunut pettämisen uhriksi, saattaa elämä tuntua synkältä ja merkityksettömältä – eikä tunne olevansa tarpeeksi hyvä mihinkään. Rakkauselämän päättyminen saattaa aiheuttaa suunnatonta mielipahaa, ja se voi tuntua aivoissa samalta kuin mikä tahansa fyysinen kipu. Siihen ei ole olemassa lääkettä.

Suhteen äkillinen päättyminen vaikuttaa negatiivisesti koko elämään, kuten työntekoon, sosiaalisiin suhteisiin ja vanhemmuuteen. Yleisimmin rakkauselämän äkillinen päättyminen aiheuttaa masennusta, unettomuutta ja ahdistusta, koska stressihormonitasot kasvavat ja mielihyvähormonien tuotanto laskee. Päätösten tekeminen on vaikeaa.

Yksin asuessa täytyy opetella uudet rutiinit ja opetella asioita, jotka olivat ennen entisen kumppanin vastuulla. Kestää aikaa, ennen kuin arki rullaa soljuvasti eteenpäin eron jälkeen, mikäli ei omaksu uusia toimintatapoja. Muistot tulvahtavat mieleen etenkin juhlapyhien aikaan. Toisinaan ero vaikuttaa jopa ystävyyssuhteisiin, kun exän myötä menettää osan ihmisistä ympärillään.

Kavereille saattaa olla vaikeaa ymmärtää, että ihminen tarpoo elämänsä synkintä hetkeä, eikä välttämättä käyttäydy kuten tavallisesti. Sureminen ja pettymysten käsittely kuuluu eroon, ja ovat olennainen osa vanhasta irti päästämistä. Mikäli ei osaa luoda uusia suunnitelmia elämään ja mennä eteenpäin, saattavat eron vaikutukset viiltää syvältä pitkään.