Isien unelma! Hot Wheels -pikkuautot varustettiin tekoälyllä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Autoradat olivat suosittuja leluja 80- ja 90 -luvuilla varttuneiden keskuudessa. Sähköisiä ratoja pitkin kulkevat pikkuautot eivät kuitenkaan ole pystyneet enää vuosiin kilpailemaan tietokoneiden ja konsolien nopeatempoisten ja realististen autopelien kanssa.

Nyt pikkuautoja valmistava Hot Wheels on tuomassa autoradat 2010-luvulle. AI Intelligent Race System -autot on varustettu Roomba-siivousrobottien kaltaisella tekoälyllä, minkä avulla ne pystyvät ajmaan itsestään. Mashable-sivuston mukaan autot pysyvät tekoälyn ansiosta koko ajan niille tarkoitetulla radalla.

Pelkkä tekoälyn ohjaaman kilpailun seuraaminen käy tietenkin nopeasti tylsäksi, ja sen vuoksi radassa on erilaisia pelimoodeja. Pikkuautojen liikkeitä voi ohjata itse konsolin padia muistuttavalla ohjaimella, ja kisaan voi haastaa joko kaverin tai tietokoneen. Championship mode -ominaisuudessa pelaajat voivat jopa jättää ansoja kilpailijalle.

Engadgetin videolla esittelyssä oleva Hot Wheels AI saapuu markkinoille loppuvuodesta, sopivasti joulun alla. Kaksi autoa, kaksi ohjainta ja 20 radan osaa sisältävän paketin hinnaksi tulee Yhdysvalloissa 100 dollaria, eli noin 90 euroa.