Koulubussista unelmien matkailuauto – pariskunta onnistui upeasti!

Autot Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moni haaveilee elämästä tien päällä, mutta eräs saksalainen pariskunta päätti toteuttaa unelmansa upealla tavalla. He muunsivat vanhan koulubussin liikkuvaksi matkakodiksi.

Mogli ja Felix päättivät kolmen vuoden seurustelun jälkeen muuttaa pois Berliinin vilkkaan kaupunkielämän keskeltä. Pariskunta kertoo Metro-lehdelle päätökseen vaikuttaneen erityisesti heidän Berninpaimenkoiransa Rudi. Koiralla on lonkkavamma, joka teki portaita pitkin nousemisesta vaikeaa.

Pariskunta osti internetistä 20-vuotta vanhan Yhdysvaltalaisen koulubussin hieman alle 8.300 euron hintaan. 12 viikon raskaan työn jälkeen ajoneuvo muuttui keltaisesta bussista unelmien matkakodiksi. Tämä siitäkin huolimatta, ettei Moglilla ja Felixillä ollut heidän omien sanojensa mukaan aluksi mitään hajua siitä mitä he olivat tekemässä.

Entisestä koulubussista löytyy nykyään keittiö, parisänky, televisiot ja vessa. Mogli ja Felix ovat parhaillaan matkustamassa Pohjois-Amerikassa. Pariskunnan reissu alkoi Alaskasta, ja heidän tarkoituksenaan on matkata ainakin Panamaan asti.

Hi from Alaska! 🙌🏼 #buslife #skoolie #schoolbus #alaska #denali #roadtrip #roamtheplanet #vanlifers #vanlifediaries #vanlifeexplorers

Kuva, jonka Expedition Happiness (@expeditionhappiness) julkaisi

Uusimmat