Uberin automaattiauto esiteltiin – ei tarvitse kuljettajaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa näkee edelleen paljon perinteisiä takseja, mutta Uber-palvelu on helpottanut ihmisten kulkemista huomattavasti. Edulliset Uber-palvelun operoimat autokyydit ovat todella suosittuja joka puolella Amerikassa. Suomessa moisesta herkusta ei ole päästy nauttimaan.

Nyt Uber on esitellyt ensimmäisen autopilotin avulla kulkevan autonsa Pittsburghissa. Associated Pressin julkaisemalla videolla nähdään, kuinka itsestään ohjaava auto kulkee sujuvasti liikenteen seassa. Aluksi autossa on mukana myös kuljettaja, mutta tulevaisuudessa on tarkoitus hoitaa kyydityksiä ilman miestyövoimaa.

Suomessa Uber-kyydit on luokiteltu laittomiksi, koska toiminnan harjoittaminen vaatisi muun muassa Suomen Taksiliiton mukaan liikenneluvan. Kerroimme äskettäin, että Singaporessa robottiautot ovat jo totta, kun nuTonomy-yhtiö toi ne liikenteeseen ensimmäisenä taksiyhtiönä maailmassa.