Otagonin yliopistossa opiskeleva Zoe Armstrong on julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvia taidonnäytteistään. Maskeeraamiseen erikoistunut Zoe on kauhistuttanut ihmisiä julkaisemillaan kuvilla, joissa esiintyy verisiä avohaavoja ja palovammoja.
Uusiseelantilainen opiskelija on osoittanut olevansa erittäin taitava elokuvaefektien tekemisessä, sillä monet kuvista ovat aidon näköisiä. Armstrong on käyttänyt monia ystäviään malleina maskeerauksissaan.
Daily Mail Australia -lehden mukaan 20-vuotias Armstrong on aina ollut kiinnostunut maskeeraamisesta. Zoe on löytänyt oman tyylinsä kokeilun kautta. Halloween on Zoen lempijuhla, sillä silloin monet hänen ystävistään suostuvat neitokaisen koekaniineiksi. Kuvista päätellen lopputulos on karmivaa katseltavaa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten elokuva, meikkaus tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.