Sokerittomat nallekarkit aiheuttavat ongelmia: ”Ratsuväki tuli takapuolestani”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkkokauppoihin on viime vuosina tullut vahvasti mukaan myös kuluttajien tekemiä arvosteluja tuotteista. Yksi poikkipuolinen arvostelu voidaan vielä ohittaa olankohautuksella, mutta kun samanlaisia arvosteluja kertyy useampia, voidaan niille antaa jo hieman painoarvoa.

Haribon sokerittomat nallekarkit ovat nyt nousseet otsikoihin Amazon-verkkokaupan kommenttien myötä. Makeisjätti itsekin varoittaa, että sokerittomia nallekarkkeja ei kannata syödä kerralla kovin paljon, sillä niillä voi olla vaikutuksia ruoansulatukseen. Monet asiakkaat ovat huomanneet saman kantapään kautta.

Makeisten esittelysivun kommenteissa on mukana monia värikkäitä kertomuksia seurauksista, joita sokerittomien herkkujen syöminen on aiheuttanut. Näiden käyttäjäkokemusten perusteella kannattaa suosiolla pysytellä nallekarkkien tavallisissa versioissa.

– Älä. Ellet halua antaa näitä lahjaksi vihamiehellesi.

– Niiden tullessa ulos minusta tuntui, että Niagaran putous olisi tullut pillin läpi. Vannon, että sulkijalihakseni kirkui. 100 prosenttia nestemäistä. Palavaa nestettä. Napalmia.

– Muista ostaa myös pesuainetta, jotta saat veri- ja ripulitahrat pois vaatteista, huonekaluista, lemmikeistä, rakkaista ja kattotuulettimesta.

– Luin arvostelut ja päätin kokeilla. Ostin pussillisen töihin. Työkaverit ottivat kourallisen ja jokainen oli puolessa tunnissa vessassa. Jos luulet sen olevan pieru… Ei se ole. Hahhaaa!

– Kaikki kommentit pitävät paikkansa. Älä vain syö enempää kuin 15 kerralla, jos et halua pestä sisäelimiäsi painepesurilla.

– Krampit alkoivat tunnin kuluttua. Ehdin juuri ja juuri vessaan ennen kuin ratsuväki tuli takapuolestani. Se tyhjensi myrkyt sisältäni viemäriverkostoon ja vei elämänhaluni.

– Se iski 1,5 kilometriä ennen kotia. Onneksi minulla oli kireät shortsit, jotta ulos tullut sotku ei päässyt valumaan reisilleni. Kotona takapuolestani tuli kuin tulivuori. Kannattaa varastoida wc-paperia ja vessanpöntön puhdistajaa. Vietin vessassa tuntikausia.

– Muut kommentit ovat 100 % totta. Kun pääsin vessasta, en päässyt liikkumaan. Jouduin ryömimään vessasta. Kunto palasi vasta kun olin juonut vettä nestehukkaani.