Retostelu uudelle tasolle: Miljardöörin poika osti koiralleen kahdeksan iPhonea

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Applen uusi iPhone 7 -puhelimen hintalappu osoittautui monien kukkaroille turhan korkeaksi, varsinkin Plus-mallin tapauksessa. Ei kuitenkaan Kiinan rikkaimman miehen pojalle, jolla oli varaa ostaa monta kappaletta uutuuslaitetta.

Miljardööri Wang Jianlinin poika Wang Sicong vei retostelun aivan uudelle tasolle Weibo-yhteisöpalvelussa julkaistuilla kuvilla. Otoksissa hän esittelee kahdeksaa iPhone 7 -puhelinta, jotka hän osti oletettavasti kuvassa poseeraavalle koiralleen, Cocolle.

Arvatenkin kuvat herättivät kohua Kiinan sosiaalisessa mediassa. On kuitenkin huomioitavaa, ettei yksikään koiran puhelimista ollut helposti naarmuttuva pikimusta iPhone 7. Otoksen perusteella edes Kiinan rikkaimman miehen poika ei siis onnistunut saamaan käsiinsä nopeasti keräilyharvinaisuuden statuksen saavuttanutta älypuhelinta.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat