Pikkupoika lähestyi tyttöä koulussa – tyttö kirjoitti pojalle säännöt

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapset harjoittelevat jo pienenä ihastumista lähestymällä vastakkaista sukupuolta olevaa lasta, ihastumalla opettajaan, leikkimällä kotileikkejä ja pitämällä toisiaan kädestä. Eräs Noah-niminen pikkupoika on yrittänyt tehdä tuttavuutta Zoe-nimiseen tyttöön, mutta tyttö ei ole ollut asiasta innoissaan.

Denny Dimples on julkaissut Twitter-kanavallaan kuvan, jonka hänen opettajaystävänsä oli hänelle lähettänyt. Kuvassa näkyy paperille kirjoitetut säännöt, jotka Zoe oli laatinut Noahia varten. Ilmeisesti tyttö ei ollut kovin mielissään pojan lähestymisyrityksistä.

Säännöissä tyttö selventää, että hänen olkapäähänsä ei saa koskea, hänen taakseen ei saa tulla, hänelle ei saa puhua eikä hänen kanssaan saa leikkiä linja-autossa. Tyttö myös kertoo, että hänen päivänsä menee pojan pelleilemisen vuoksi aina pilalle, minkä lisäksi hän on liian nuorikin alkaakseen kenenkään tyttöystäväksi.

Kuudes ja viimeinen sääntö on se, että pojan tulee lukea paperi huolellisesti läpi 500 kertaa. Jos poika sattuisi kuitenkin tämän jälkeen vielä rikkomaan sääntöjä, tyttö soittaisi isälleen, äidin ystävälle, leikkiäidilleen ja talonmiehelle.

Uusimmat