Bostonin maratonin pommi-iskusta elokuva – traileri julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Bostonissa tapahtui 15. huhtikuuta 2013 tuhoisa pommi-isku. Kolme ihmistä kuoli ja yhteensä 183 henkeä haavoittui kahden veljeksen räjäytettyä pommeja Bostonin maratonissa. Nyt tapauksesta ollaan työstämässä elokuvaa.

Patriots Day kuvaa päivän tapahtumia ja yhteisön jäsenten reaktioita tuhoisaan pommi-iskuun. Peter Bergin ohjaaman elokuvan päärooleissa nähdään Mark Wahlberg, John Goodman, Michelle Monaghan, Kevin Bacon ja J.K. Simmons.

Joulukuussa Yhdysvaltojen ensi-iltansa saavan Patriots Dayn ensimmäinen teaser -traileri on nyt katsottavissa verkossa. Mark Wahlberg nähdään parhaillaan elokuvateattereissa myös niin ikään Peter Bergin ohjaamassa ja tositapahtumiin perustuvassa Deepwater Horizon -elokuvassa.