Kissanpentu hengenvaarassa – sitten ihmiset päättivät ryhtyä toimeen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uteliailla kissoilla on toisinaan paha tapa löytää tiensä paikkoihin, joista ne eivät pääse pois omin avuin. Verkossa levinneellä videolla nähdään dramaattinen kissan pelastusoperatio, joka päättyi onneksi onnellisesti.

Singaporen eläinsuojeluyhdistys SPCA sai soiton huolestuneelta kansalaiselta, joka oli nähnyt ahdinkoon joutuneen kissanpennun. Kissa oli jäänyt jumiin korkean rakennuksen 12. kerroksen paikkeilla olevalle kapealle reunalle.

Eläinsuojeluyhdistyksen työntekijöillä oli mukanaan kameralla varustettu pyydystyskeppi. Sen avulla he onnistuivat saamaan kissanpennun turvallisesti takaisin sisälle. Pelastajat neuvoivat asukkaita estämään vastaavat tilanteet jatkossa esimerkiksi suojaamalla avoimet ikkunat verkolla.

– Kissat ovat uteliaita eläimiä, ja saattavat tippua alas avoimista ikkunoista jahdatessaan ohi lentäviä lintuja, SPCA:n Facebook-sivulla kerrotaan.