Robbie Williams tekee paluun – uusi albumi tulossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Take That -poikabändistä aikoinaan soolouralle lähteneellä Robbie Williamsilla on läjäpäin omia hittejä. Mies on kuitenkin pitänyt musiikin tekemisestä nyt muutaman vuoden ajan taukoa, jolloin ei ole juuri keikkaillut tai julkaissut uutta musiikkia.

Robbie Williams esiintyi pitkän keikkatauon jälkeen Apple Music Festival -tapahtuman lavalla. 42-vuotias Williams veti faneilleen kahden tunnin pituisen keikan, jota ennen tieto uudesta albumista julkaistiin X Factor -ohjelman mainostauolla.

Uusi albumi tulee olemaan miehen ensimmäinen kolmeen vuoteen. Levyllä olevia kappaleita on työstetty Mirror-lehden mukaan yhdessä Ed Sheeranin ja The Killers -yhtyeen Brandon Flowersin kanssa. Heavy Entertainment Show -niminen albumi tullaan julkaisemaan 4. marraskuuta. Albumin nimeä kantava ensimmäinen kappale uudelta albumilta on kuitenkin jo julkaistu.