Bikini fitness -kisaaja Eevi Teittinen ei päässyt finaaliin – suututti tuomarit

Fitness Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eevi Teittinen oli viikonloppuna Lahdessa Fitness Expossa puolustamassa omaa SM-kultaansa bikini fitness -kilpailussa, mutta hän jäi kuitenkin tänä vuonna ilman menestystä. Teittinen oli todella pettynyt sijoitukseensa ja siihen, että hän ei yltänyt tänä vuonna kilpailuissa finaaliin saakka.

Teittinen julkaisi aiemmin kuvia omalla Instagram-tilillään ja kertoi olevansa todella tyytyväinen lopulliseen kuntoonsa ja hänelle loihdittuun kisatyyliin. Nainen hehkutti hyvää fiilistään, mutta se ei silti auttanut pärjäämään viikonlopun kilpailussa. Teittinen jäi yhden paikan päähän finaalista, minkä uskoi johtuneen siitä, että hän suututti tuomarit väärillä poseerauksilla.

Eevi Teittinen kertoi kuviensa yhteydessä, että hän on todella pettynyt ja ymmällään tämän vuoden linjauksista. Naisen mukaan tuomarit hakivat kireyttä, jota ei ilmeisesti Teittiseltä löytynyt tarpeeksi. Naisen seuraajat ovat kuitenkin tukeneet Teittistä lohduttavilla kommenteilla ja ylistäneet muun muassa sitä, että hän näyttää omassa kisakunnossaan paljon terveemmältä kuin hänen kireämmät kisakumppaninsa.

https://www.instagram.com/p/BLTAJEjh_DG/?taken-by=eeviteittinen&hl=en

https://www.instagram.com/p/BLTa8ZWBYXN/?taken-by=eeviteittinen&hl=en

https://www.instagram.com/p/BLWQNz_hVN-/?taken-by=eeviteittinen&hl=en

https://www.instagram.com/p/BLY-oOBha2U/?taken-by=eeviteittinen&hl=en