Älä tee perässä! Hurjapää surffasi bussin katolla Lontoon keskustassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lontoossa voi matkustaa kaksikerroksisissa Routemaster-busseissa, joista on tullut eräänlainen kaupungin tavaramerkki. Eräälle paikalliselle hurjapäälle bussin toisessa kerroksessa istuminen ei kuitenkaan riittänyt, vaan hän päätti matkustaa sellaisen katolla.

Urbaaniksi löytöretkeilijäksi itseään kutsuva Youtube-käyttäjä DyingLlama taltioi GoPro-kameralla tuoreimman hurjan stunttinsa. Hän hyppäsi puusta alapuolellaan olleen bussin katolle.

Nuorukainen seisoo liikkuvan bussin päällä kuin surffaten ympäri suurkaupungin katuja. Videon lopuksi hän laskeutuu alas ajoneuvon katolta ja katoaa Lontoon yöhön.