Uutuuslaite auttaa selkounien näkemisessä

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Useimmat ihmiset näkevät ainakin kerran elämässään selkounia. Kyseessä on kontrolloitu ja tietoinen uni, jossa ihminen ymmärtää nukkuvansa, mutta pystyy hallitsemaan kaikkia unen tapahtumia. On väitetty, että selkounia voi oppia näkemään säännöllisen harjoittelun avulla, mutta osa ihmisistä kokee niitä luonnostaan.

Alankomaalainen Neuromodulation Technologies B.V. -yhtiö väittää keksineensä laitteen, jonka avulla ihmiset voivat opetella selkounien näkemistä. Lucid Dreamer -niminen laite tunnistaa nukkujan REM-unen ja lähettää sen jälkeen viestejä aivoille. Se muun muassa lisää aivojen gamma-aktiivisuutta.

Yrityksen mukaan selkounissa voi parantaa omaa suorituskykyä ja avartaa tietoisuutensa tasoa. Lucid Dreamerille haetaan parhaillaan rahoitusta Kickstarter-kampanjan avulla, ja se on melkein saavuttanut tavoittelemansa 100.000 dollarin suuruisen summan.

Uusimmat