Halloween-kurpitsan kaiverrus on nyt helpompaa kuin koskaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Halloweenia juhlitaan lokakuun viimeinen viikonloppu. Oransseja kurpitsoja kaiverretaan lyhdyiksi porttien pieliin ja koristeiksi kotiin. Kurpitsalyhty on nimeltään Jack O’Lantern. Irvistävä kurpitsa on saanut nimensä irlantilaisen perimätiedon mukaan Jack-nimiseltä alkoholistilta.

Kurpitsalyhtyjen kaivertamista voidaan pitää taitolajina, jossa oranssi kasvi koverretaan tyhjäksi ja sen jälkeen sen kylkeen muotoillaan kauhukasvot. Nyt netissä leviää kuva ehkäpä maailman minimalistisimmasta kurpitsalyhtykaiverruksesta, jossa on pikkuriikkinen hymynaama. Kurpitsassa ei oikeastaan ole kuin silmät ja suu. Huvittavat kuvat on julkaistu Redditiin.

Kurpitsan hahmona pidetty Jack kiristi Saatanalta lupauksen, ettei hän päätyisi helvettiin. Pahatapaista juoppoa ei hyväksytty myöhemmin taivaaseenkaan ja hänen sielunsa jäi vaeltamaan maan päälle. Tällöin Saatana heitti Jackin hengelle helvetistä hiilen, jonka mies pani eväänä olleen nauriin sisään tehden juureksesta lyhdyn. Siitä lähtien Jackin kerrotaan etsineen pysyvää lepopaikkaa juureslyhdyn valossa. Naurislyhty vaihtui Yhdysvalloissa myöhemmin kurpitsaan.

My kind of effort… from halloween

Uusimmat