Tulevaisuuden ruokailuvälineet muuttavat ruoan makua

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tulevaisuudessa itseään ja perheenjäseniä voi huijata syömään terveellisemmin ruokailuvälineillä, jotka saavat esimerkiksi vähäsokerisen ruoan maistumaan makealta. Näin uskovat ainakin Taste Buddy -nimisen keksinnön kehittelijät.

Taste Buddy huijaa kielen makuaistia sähkövirtojen avulla. Oikeita makunystyröitä stimuloimalla voidaan aiheuttaa makean tai suolaisen maun tuntemus suussa. Keksintö lähettäisi kieleen hellän sähkövirran, jonka pitäisi saada ruoka maistumaan erilaiselta kuin se todellisuudessa on.

The Telegraph -lehden mukaan keksinnön taustalla ovat professori Adrian Cheokin johtamat Lontoon yliopiston tutkijat. He esittelivät keksintöään The Big Bang UK -tapahtumassa. Tekniikkaa olisi mahdollista käyttää hyväksi esimerkiksi ruokailuvälineissä, ja tutkijat ovatkin jo alkaneet kehittelemään prototyyppiä makuaistia huijaavasta lusikasta.

– Monet lapset vihaavat vihannesten makua. Kun ryhdyin teknikoksi, halusin luoda laitteen jonka avulla lapset voisivat syödä suklaan makuisia vihanneksia, Adrian Cheok kuvailee.