Uber-kuskit ajattavat naisia pidempään – ja syrjivät nimen perusteella

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni taksipalveluita käyttävä on alkanut vähitellen vannomaan Uber-kyytien nimeen. Nyt palvelua koskien on tehty uusi tutkimus, joka tarjoilee monille Uberin käyttäjille melko huonoja uutisia. Tutkimuksen mukaan Uber-kuskit syrjivät afroamerikkalaisilta kuulostavia nimiä ja veloittavat naisilta enemmän.

Tutkimus tehtiin Time-lehden mukaan Seattlessa ja Bostonissa kahden vuoden aikana. Tutkimuksessa analysoitiin 1.500 kyytiä, joiden myötä saatiin selville, että kuskit peruivat yli kaksi kertaa todennäköisemmin kyydin, jos kyydin tilanneella henkilöllä oli afroamerikkalaiselta kuulostava nimi.

Kyytejä tarkastelemalla huomattiin myös se, että naisilta veloitettiin enemmän samasta reitistä kuin miehiltä. Kuskit juttelivat naisten kanssa enemmän ja ajoivat väärään suuntaan tai ohitse risteyksistä joko vahingossa tai tahallaan. Naisia vietiin kiertoteitä perille, ja naisten autokyydit olivatkin noin viisi prosenttia pidemmät kuin miehillä.

Uusimmat