Kalifornia laillistaa kannabiksen – jopa 22 miljardin verotulot valtion kassaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa vaalipäivä on tuonut monenlaisia isoja uutisia. Eräs niistä on Kalifornian päätös laillistaa kannabiksen viihdekäyttö yli 21-vuotiaille aikuisille. Päätöksen myötä aikuiset saavat käyttää, pitää hallussaan ja kasvattaa kannabista. Päätös syntyi äänestyksellä vaalien yhteydessä.

Coloradon, Washingtonin ja Alaskan osavaltiot laillistivat kannabiksen jo vuosia sitten, ja tulokset ovat olleet erittäin rohkaisevia. Rikollisuus, kuten muun muassa väkivaltarikokset, ovat vähentyneet selvästi ja samalla osavaltiot ovat saaneet satojen miljoonien dollarien verotulot, joilla ne ovat peruskorjanneet muun muassa suuren määrän koulurakennuksia.

Kaliforniassa kannabiksen käyttö on ollut tähänkin saakka hyvin yleistä, mutta valtavat rahavirrat ovat kuitenkin päätyneet valtion sijaan rikollisjärjestöille. Nyt kannabiksen laillistamisen odotetaan tuovan rahaa osavaltion kassaan jopa enemmän kuin viinituotannon, josta Kalifornia erityisesti tunnetaan. Kannabiksen lasketaan tuovan peräti 22 miljardin dollarin verotulot vuoteen 2020 mennessä.

Kalifornian päätös laillistaa kannabiksen viihdekäyttö oli odotettu, mutta ei välttämättä jää ainoaksi uudeksi osavaltioksi. Samasta asiasta äänestettiin nyt myös Massachusettissa, Mainessa ja Nevadassa, jossa sijaitsee muun muassa Las Vegas. Kalifornian päätöstä pidetään merkittävänä suunnannäyttäjänä muille osavaltioille. Vuonna 2000 vain 31 prosenttia yhdysvaltalaisista kannatti kannabiksen laillistamista, mutta nykyisin jo 60 prosenttia haluaisi laillistaa päihteen.