Metallibändi teki Bomfunk MC’sin Freestylerin uusiksi – upea tulos!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista musiikkikappaleista on vuosituhannen vaihteessa julkaistu Bomfunk MC’s -yhtyeen Freestyler, jonka single oli kansainvälinen jättimenestys ja edelleen eräs konemusiikin ikivihreistä. Nyt kappale on saanut uuden muodon.

Suomalainen power metal -yhtye Battledragon on työstänyt ja julkaissut kappaleesta oman metalliversionsa, joka on kuitenkin odottamattoman uskollinen alkuperäiselle kappaleelle. Lainaus ei ole jäänyt pelkästään kappaleeseen, sillä myös musiikkivideo noudattelee pitkälti juuri alkuperäistä.

Tyylikäs revittely ei ole yhtyeelle ensimmäinen, sillä Battledragon on muokannut hittejä aiemminkin.