Syytökset paljastuivat perättömiksi – Brad Pitt ei pahoinpidellyt lapsiaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywoodin unelmapariskunnaksi kutsuttu Brad Pitt ja Angelina Jolie erosivat syyskuussa. Pian eron jälkeen viranomaiset alkoivat tutkimaan väitteitä, joiden mukaan Pitt olisi pahoinpidellyt pariskunnan Maddox-poikaa taannoisella yksityislennolla.

Nyt väitteet on kuitenkin osoitettu TMZ-sivuston mukaan vääriksi. Los Angelesin lastensuojelu- ja perhepalveluiden laitos DCFS ilmoitti tiistaina, ettei Brad Pitt pahoinpidellyt Maddoxia lentokoneessa käydyn riidan päätteeksi.

Tapaus tutkittiin läpikotaisin. Sosiaaliviranomaiset haastattelivat Angelinaa, Bradia, pariskunnan lapsia ja lentokoneessa olleita silminnäkijöitä. Kaikkien kerrotaan tehneen yhteistyötä viranomaisten kanssa, eikä lisätoimiin ole tarpeellista ryhtyä.

Brad Pittin ja Angelina Jolien lasten huoltajuuskiista ei kuitenkaan ole ohi. Angelina on pyytänyt itselleen yksinhuoltajuutta, kun taas Brad vaatii yhteishuoltajuutta. Oikeuden tuomareiden kerrotaan olevan kiistassa jälkimmäisen kannalla.