Vihdoinkin! Pekoni sai oman emojin

Digi Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin, että Applen tuoreen iOS 10.2 -päivityksen mukana tulee David Bowie -emoji. Kuvavalikoima kasvaa myös ruoka-aineiden osalta, ja yksi kauan odotettu herkku pääsee emojimaailmaan mukaan: Pekoni.

Pekoni, tuo lihansyöjien jumalaare, on vihdoinkin saanut kunnian esiintyä uusimman iOS-päivityksen emojien joukossa. Pekonin ja David Bowien lisäksi emojivalikoima kasvaa yhteensä 72 uudella kuvalla. Mukaan tulee erilaisten ammattien lisäksi muun muassa salaatin, avokadon, vihannesten ja viskilasin lisäksi emojit uudelle sushille ja lihapadalle.

Maailmassa repesi äsken someraivo, koska peppua yleisesti muistuttanut persikkaemoji muutettiin enemmän hedelmältä näyttäväksi. Samassa uudistuksessa käsiase-emoji vaihtui vihreäksi vesipyssyksi iOS-laitteissa. Seuraavaksi pelätään munakoisoemojin muuttamista.