Brittiyleisö siirtynyt massoittain Saara Aallon taakse: ”Tuotannolta ikävä teko”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen Saara Aalto on noussut jo kauan sitten suomalaisten suosikiksi Britannian X Factorissa, mutta viime viikot ja erityisesti eilinen lauantai-illan esiintyminen ovat nyt aiheuttaneet selkeän muutoksen brittiyleisön mielipiteissä. Saaran suosio on nimittäin nyt räjähdysmäisessä kasvussa.

– Tämä on Saaran täyskäännöksen viikko! Hän on ainoa laulaja, joka voi voittaa Mattin, koska on ainoa, jolla on parempi lauluääni. Saara on kaukana edellä muita, ja uskon, että jos kaikki siirtyvät hänen taakseen, hänellä on hyvät mahdollisuudet voittaa, Bee Yoo kirjoitti X Factorin somessa.

– X Factorin äänestys on 100 % huijausta, jos Matt pääsee finaaliin ja Saara ei pääse. Tiedämme jo mitä on meneillään Honey G:n osalta, mutta jos Saara putoaa finaalista, niin se on viimeinen vahvistus äänestyshuijauksesta, Sam Simpson kommentoi.

Aiemmin – ja esimerkiksi viime viikolla – Saara Aalto ei saanut brittiäänestäjiltä kovin merkittäviä äänisaaliita, koska hänellä ei ole ollut kotikaupungin kannatusta. Sama näkyi myös sosiaalisen median kommenteissa esimerkiksi kilpailun virallisilla Facebook-sivuilla. Toissa viikolla Saara selvisi suoraan jatkoon yleisöäänillä, mutta viime viikolla hän oli jo karsiutua vähäisen äänimäärän takia. Pääsyynä huonoon menestykseen oli tosin hänen surkea biisivalintansa.

LUE MYÖS:
Brittigallupit paljastivat: Saara Aalto ylivoimaisesti X Factorin suosituin!

Eilinen esitys sai kuitenkin brittiyleisön kääntämään takkinsa, sillä kommentit ohjelman somekanavissa ovat nyt olleet lähes yksinomaan ylistäviä. Mikäli kilpailun voittaja ratkeaisi tämänhetkisten somekommenttien perusteella, olisi Saara ylivoimainen voittajasuosikki. Merkittävä muutos on tapahtunut parodiahahmo Honey G:n suosiossa, sillä hänen kannattajiaan on siirtynyt runsaasti Saara Aallon taakse.

– Saara aloitti korkealta ja Honey G päätti sen pohjanoteeraukseen. Minusta Honey G:n pitää lähteä kotiin. Kissanikin räppää paremmin, Miriam Owens kommentoi saaden yli tuhat tykkäystä.

– Saara Aalto oli tänään yksinkertaisesti uskomaton. Kaikki muut kuusi esitystä olivat karmaisevia. Varsinkin Sam Lavery. En enää edes viitsi kommentoida Phoney G:tä, Adam Lines kommentoi.

Saara sai eilen esiintyä X Factorin livelähetyksessä ensimmäisenä laulajana, mikä voi hyvinkin vaikuttaa hänen saamaansa äänimäärään positiivisesti. Esiintymispaikka aiheutti samalla sen, että muut finalistit näyttivät lähinnä harrastelijoilta Saaraan verrattuna. Se ei jäänyt briteiltä huomaamatta.

– Tuotannolta oli ikävä teko laittaa Saara Aalto ensimmäiseksi esiintyjäksi, sillä se sai kaikki loput esiintyjät näyttämään amatööreiltä, eräs kommentoinut kirjoitti eilisestä esiintymisjärjestyksestä.

Saaran tällä viikolla saama äänimäärä selviää tänä iltana, kun vuorokauden äänestysaika on päättynyt. Somekommenttien perusteella hänen pitäisi päästä suoraan jatkoon jo pelkillä yleisömäärillä, ja Aallon esitys oli muutenkin kaikilla mittareilla täysin ylivoimainen. Tänään kaksi vähiten ääniä saanutta esittää uudet kappaleet, joiden perusteella tuomaristo päättää kuka passitetaan kotimatkalle.

Uusimmat