Yön Polte julkaisee uuden singlen – kunniaa suomalaiselle missilegendalle!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muutamia vuosia sitten Tyttö sinä olet meritähti -hitillään tunnetuksi tullut Yön Polte -yhtye julkaisee tänään uuden kappaleensa nimeltä RIP. Yhtyeen muodostavat Kuningas Pähkinä, Setä Tamu ja Stig ylittivät taannoin Spotifyssä ja YouTubessa 10 miljoonan kuuntelun rajan, joten nyt oli aika julkaista uutta musiikkia.

– Oli mahtavaa päästä tekemään pitkästä aikaa yhdessä musaa. Ollaan kaikki oltu kiireisiä tahoillamme, muun musiikillisen aktiviteetin ohessa sekä Stig että me Kunkun kanssa ollaan keikkailtu aktiivisesti viime vuodet. Yön Polte on meille kaikille tietynlainen terapiajuttu, jonka puitteissa päästään tekemään ehkä aavistuksen jopa normaalia rennommalla otteella musaa, Yön Polte kommentoi.

Uudessa RIP-kappaleessa annetaan kunniaa takavuosien suomalaiselle missilegenda, sillä sen kertosäkeessä lauletaan ”Sä oot kuin nuori Anne Pohtamo”.

– Tekstillisesti RIP on tietynlainen ajankuva kertoessaan yksinäisestä kaverista, joka haaveilee sielunkumppanista jossain virtuaalimaailman ja todellisuuden välimaastossa.