Berliini laillistamassa kannabiksen – suunnittelee kontrolloidun myynnin sallimista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lukuisat Yhdysvaltojen osavaltiot ovat laillistaneet viime aikoina kannabiksen käytön, mutta lakiuudistuksia ollaan työstämässä myös Euroopan. Berliini tulee nimittäin suurella todennäköisyydellä laillistamaan lähitulevaisuudessa kannabiksen.

Puolueiden välisen sopimuksen myötä Berliinissä suunnitellaan kannabikseen liittyvää kokeiluhanketta. Se laillistaisi kannabiksen kontrolloidun myynnin täysi-ikäisille. Sopimuksen taustalla ovat paikalliset sosiaalidemokraatit, vihreät ja vasemmisto.

Kannabiksen hallussapito on nykyisen lain mukaan kiellettyä Saksassa. The Independent -lehden mukaan alle 15 gramman määristä annetaan kuitenkin syytteitä vain harvoin. Berliini on yksi kuudestatoista Saksan osavaltiosta, jotka voivat säätää itse lakejaan.

Kannabiksen viihdekäyttö laillistettiin taannoin Yhdysvaltojen Kalifornia osavaltiossa. Kannabis on laillistettu aikaisemmin myös Koloradossa, Washingtonissa ja Alaskassa. Kyseisissä osavaltioissa lakiuudistus on muun muassa vähentänyt väkivaltarikoksia ja lisännyt verotuloja.

Uusimmat