Huippukokki paljasti: Näin teet lentokoneruoasta herkullisempaa

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmisen makuaisti heikentyy lentokoneessa noin 20 prosenttia. Tämä johtuu lentokoneen voimakkaasta ilmastoinnista, joka poistaa kosteutta ja kuivattaa makunystyröitä. Singapore Airlinesin ensimmäisen luokan tarjoiluista vastaava kokki Alfred Portale antaa nyt vinkkinsä lentokoneaterioiden maun parantamiseen.

Quartzin kysymyspalstalla selvitettiin lenokoneruoan mauttomuuden syitä. Michelin-tähtiä saaneen newyorkilaisravintolan omistava Alfred Portale kertoo, että makuja kannattaa parantaa mausteiden avulla. Annoksiin on hyvä lisätä ainakin suolaa ja pippuria, mutta makua voi jalostaa myös maustekastikkeilla. Lentokoneen ilmastointi heikentää etenkin suolaisen ja makean maistamista.

Myös ruoalla on väliä, ja kokki suosittelee lentokoneissa nautittaviksi rasvaisia ruokia, jotka eivät kuivu lämmittäessä. Esimerkiksi lohi ja porsaanliha säilyttävät paremmin mehukkuutta lämmitysprosessin aikana. Viinit maistuvat lentokoneissa vahvemmilta ja kitkeriltä. Pullot kannattaa avata, lirauttaa tilkka lasiin ja sulkea. Sen jälkeen viiniä voi ravistaa kerran voimakkaasti maun parantamiseksi.