PETA juotti ihmisille uutuusmaitoa – järkyttyivät alkuperästä

Ohhoh! Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

PETA on maalman suurin eläinten oikeuksia puolustava järjestö, johon kuuluu noin kaksi miljoonaa jäsentä. PETA on tunnettu monista julkkiskasvoistaan ja tempauksista, joista kuvatut videot aiheuttavat yleensä paljon keskustelua.

Nyt PETA UK on julkaissut videon kokeilusta, jossa he juottivat testiryhmälle ja kadulla käveleville ohikulkijoille uutta markkinoille tulevaa maitoa. Ihmiset maistoivat maitoa mielellään ja kehuivat sen makua kuvaillen, että se on vain hieman makeampaa kuin tavallinen maito. Heidän ilmeensä muuttui kuitenkin täysin kun he kuulivat mistä maito oli peräisin.

Kun maitoa tarjonnut nainen kertoi, että maito on lypsetty koirasta, ihmiset kauhistuivat. He ihmettelivät miten yritys voi olla niin julma, että se lypsäisi koiria. Ihmiset käskivät maitoa tarjonnutta naista häpeämään sitä, että hän juotti heille koiran maitoa. Nainen puolestaan ihmettelee sitä mitä väliä sillä on mistä eläimestä maito on peräisin, koska kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.