X Factorin sketsihahmo Honey G putosi viimein – helpotus Saara Aallolle!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britannian X Factor -kilpailussa nähtiin tänä vuonna poikkeuksellinen osallistuja, kun räppäriä esittävä Honey G selviytyi monien odotusten vastaisesti finaaleihin saakka. Kyseessä on 35-vuotiaan lontoolaisen Anna Georgette Gilfordin esittämä parodiahahmo.

Honey G:n taival X Factorissa päättyi kuitenkin tänään. Honey G on ollut viime viikkoina lehtiväitteiden mukaan erittäin menestyksekäs yleisöäänissä, mutta samaan aikaan epävirallisissa gallupeissa hän on ollut toistuvasti peränpitäjä Saara Aallon noustua ylivoimaisesti ykköspaikalle. Tätä epäsuhtaa on ihmetelty esimerkiksi ohjelman Facebookissa.

Saara ja Honey G olivat molemmat Sharon Osbournen suojatteja, joten olivat samalla myös toistensa kilpailijoita. Nyt Saara Aalto saa huokaista helpotuksesta, sillä sketsihahmon pudottua kilpailusta Aalto on ainoa Sharon Osbournen suojatti finaaleissa. Tänään Saara selvisi upeasti kilpailun semifinaaleihin, joten suomalainen taistelee nyt tosissaan koko kilpailun voitosta. Jatkossa hän saanee myös Sharon Osbournen jakamattoman huomion.

Honey G on kertonut aikovansa jatkaa uraansa artistina ja haluavansa myös levyttää. Odottamattoman suuri menestys X Factorissa tuonee hänelle levytyssopimuksen, ja jo aiemmin hänet kiinnitettiin mukaan Britannian X Factorin suurelle stadionkiertueelle, joka käynnistyy helmikuussa 2017. Gilford paljasti taannoin The Sun -lehdelle olleensa aiemmin huumeiden käyttäjä.

Uusimmat