Huh, näitä erikoistaitoja näyttelijöiden on täytynyt opetella

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijät tarvitsevat välillä melko erikoisiakin taitoja hakiessaan elokuvan rooleihin. Elokuvat voivat sijoittua mihin aikaan ja paikkaan tahansa, minkä vuoksi harva näyttelijä onkaan rooleihin hakiessaan vielä täysin valmis suorittamaan kaikkea mitä käsikirjoituksessa vaaditaan.

Välillä näyttelijöillä on sijaisnäyttelijöitä, jotka tekevät vaativimpia temppuja ja stuntteja heidän puolestaan. Monesti näyttelijöiden tulee kuitenkin itse opetella esimerkiksi soittamaan instrumentteja, tanssimaan, ratsastamaan ja käyttämään vaikkapa asetta tai miekkaa elokuvia varten.

Screen Rant -julkaisi YouTube-kanavallaan videon, jossa kerrotaan kymmenen erikoisinta taitoa, joita näyttelijät ovat joutuneet opettelemaan. Mukana on muun muassa nuoralla käveleminen, oravan nylkeminen, viulun soittaminen, miekkailu ja hengityksen pidättäminen viiden minuutin ajan.

Uusimmat