Kuorsaako kumppani? Tällä yllättävällä keinolla piina voi loppua

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kuorsaaminen ei aina haittaa itse kuorsaajaa, mutta muille lähistöllä tai samassa sängyssä nukkuville toisen kuorsaaminen voi olla todellinen ongelma. Nyt kuorsaajille on kuitenkin löytynyt täysin uudenlainen apu, joka ei vaadi rahallisia ponnisteluja.

Kuorsaajille on suunniteltu erilaisia tyynyjä, joiden pitäisi saada kuorsaus lakkaamaan. Nyt Daily Mail -lehti kertoo, että myös laulaminen auttaa. Tutkija Liisa Henriksson-Macaulayn mukaan laulukuurista voi olla kuorsaajalle apua.

Henkilön tulisi laulaa noin 15 minuuttia joka päivä kolmen kuukauden ajan. Sävelkorvalla ei ole merkitystä vaan sillä, että laulaminen treenaa kurkun ja kaulan lihaksia. Tutkimusten mukaan jo lyhyen laulukuurin jälkeen koehenkilöiden kuorsaus loppui ja heidän unensa laatu parani.

Uusimmat