Vuodesta 2017 paremman seksin kultakausi – näin jalostat seksielämääsi

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Seksiteraputti Celeste Hirschman tietää, että pariskuntien seksielämät poikkeavat toisistaan, eikä maailmassa ole yleispätevää sääntöä toimivalle erotiikalle. Hän kuitenkin tietää myös kuusi yleisintä syytä, joiden vuoksi pariskunnat hakeutuvat hänen vastaanotolleen. Tärkeintä on tuntea oma seksuaalisuus ennen kumppanin tyydyttämistä.

– Jokaisen tulisi tutustua itseensä seksuaalisesti ja ottaa sen jälkeen selvää kumppanin haluista. Keskustelkaa kumppanin kanssa mitä haluatte seksielämältä ja mitä olette valmiita oppimaan tai omaksumaan sen vuoksi, Hirschman kertoo Huffington Postille.

Yleisimmät makuuhuoneen ongelmat liittyvät hänen mukaansa haluttomuuteen, puutteessa olemiseen, kyvyttömyyteen, rutiininomaisuuteen, tunteiden puuttumiseen tai kiireeseen. Mitä vähemmän seksiä harrastetaan, sitä vähemmät sitä tekee myöskään mieli. Seksittömyys johtaa usein toisen osapuolen puutteeseen ja toisen haluttomuuteen. Seksittömyydestä tulee tavallaan normitila, jolloin sitä ei tee välttämättä edes mieli. Orgasmit ja hyvä seksi saa kuitenkin hormonit hyrräämään.

#ecards #sexlife #winter #nosex #hoesbelike

A photo posted by @bestmemesperiod on

Seksuaalinen energia lisääntyy pariskunnan saavuttaessa yhteyden toisiinsa. Heidän on osattava rentoutua ja nauttia seksistä turvallisesti. Seksin ei välttämättä tarvitse tarkoittaa yhdyntää. Osa puutteessa olevista kumppaneista päätyy lopulta pettämään. He kyllästyvät seksittömyyteen ja haluavat tyydyttää tarpeensa. Fyysisten tarpeiden takia suoritetusta pettämisestä on mahdollista toipua, mikäli parisuhde saavuttaa uudestaan rehellisyyden, luottamuksen ja aidon yhteyden.

Erektio-ongelmat ovat yleisiä, mutta miehet salailevat niitä ja antavat ongelmien vaikuttaa heidän seksielämäänsä. Häpeä on kuitenkin turhaa, sillä siemensyöksyn pitkittämistä ja kestävyyttä voi harjoitella, ja erektio-ongelmiin on mahdollista saada apua lääketieteestä. Pitkä seksisessio ei kuitenkaan ole ainoa avain onneen, toisinaan nopea tajunnanräjäyttävä pikapano tehoaa paremmin.

Pariskuntien alkuhuumaan ja kuherrusaikaan kuuluu usein harrastettu seksi. Aktiivinen seksielämä tasaantuu yleensä muutaman ensimmäisen yhdessäolovuoden jälkeen. Seksielämää voi kuitenkin hoitaa samalla tavalla kuin muutakin suhdetta. Sitä kannattaa piristää ja olla rohkea. Pariskunnat voivat vaipua spontaanin intohimon pyörteisiin kymmenien avioliittovuosienkin jälkeen.

Mikäli ei rakasta enää kumppaniaan, ei seksi välttämättä tunnu ajankohtaiselta. Rakkaus saattaa kuitenkin syttyä uudestaan kipinöimään juurikin seksin ansiosta. Rakastelulle on hyvä merkitä oma paikka kalenteriin, mikäli sitä ei muka muuten ehdi harrastamaan. Se on vähintään yhtä tärkeä elementti ihmisisen elämässä kuin työ, nukkuminen ja ravinnonsaaminen.

Tag someone. ? Snapchat: cuddleuptome ❤

A photo posted by Relationship Goals (@relationship.aims) on