Christopher Nolanilta suurelokuva Toisesta maailmansodasta – tässä maistiainen!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ohjaaja Christopher Nolan siirtyy tulevan Dunkirk-elokuvansa myötä sci-fi- ja supersankariteemoista Toiseen maailmansotaan. Vuonna 2017 ensi-iltansa saavan elokuvan traileri on nyt katsottavissa verkossa.

Tositapahtumiin perustuva Dunkirk kertoo brittiläisistä, belgialaisista, kanadalaisista ja ranskalaisista sotilaista, jotka joutuvat saksalaisten joukkojen piirittämäksi Dunkerquen kaupungissa. Seurauksena oli yksi toisen maailmasodan käännekohdista, jossa yli 300.000 sotilasta evakuoitiin turvaan.

Trailerin perusteella ainakaan elokuvan skaalassa ei ole säästelty. Nolanin käsikirjoittaman ja ohjaaman Dunkirkin rooleissa nähdään muun muassa Cillian Murphy, James D’Arcy, Tom Hardy, Kenneth Branagh, Mark Rylance ja Harry Styles. Elokuvan Yhdysvaltojen ensi-ilta on 19. heinäkuuta 2017.