Suomalaisturistit keskellä kaaosta Thaimaassa: ”Vettä tulee niin saa**nasti”

Matkailu Ohhoh! · Stara.fi

Thaimaan matkailussa vietetään parhaillaan sesonkia, sillä vuodenvaihteen molemmin puolin suuri joukko suomalaisia suuntaa perinteisesti etelän aurinkoon. Tällä kertaa säät eivät ole kuitenkaan suosineet Etelä-Thaimaassa matkaavia, sillä esimerkiksi Koh Samuin lomasaari on parhaillaan kaaoksen vallassa.

Kuva: Tim Nieminen
Kuva: Tim Nieminen
Kuva: Tim Nieminen

Staran freelancer-toimittaja Tim Nieminen on jo toista päivää jumissa Koh Samuilla, koska historiallisen kovat rankkasateet ovat sekoittaneet niin lento- kuin paikallisliikenteen. Monin paikoin taksit eivät kulje lainkaan ja hotellien aulat ja lentokenttä ovat täynnä epätietoisia ihmisiä, jotka haluaisivat päästä kotiin.

– Vettä tulee niin saatanasti. Pahemmin kuin sadekaudella. Olemme jo toista päivää jumissa Koh Samuilla ja lennot ovat täysin sekaisin. Bangkok Airways sekoilee matkaajien kanssa urakalla ja tunnelma on lentokentällä todella kireä. Täysin amatöörimäistä toimintaa, Tim Nieminen raportoi Thaimaasta.

Kuva: Tim Nieminen
Kuva: Tim Nieminen

Monien muiden tavoin omatoimimatkalla oleva ryhmä pääsi hetki sitten taksilla lentokentälle yrittämään, josko Bangkok Airwaysin lupaukset pitäisivät viidennellä kerralla paikkansa. Neljä aikaisempaa lupausta lennon lähtemisestä osoittautuivat tyhjiksi. Erityisen koville ovat joutuneet lapsiperheet, joiden leppoisa loma on muuttunut itkunsekaiseksi odotukseksi.

– Meille valehdeltu jo neljä lähtöä. Nyt pelätään, että lupaukset pettävät viidennen kerran ja jäädään yöksi tänne. Matkustajat on sijoitettu todella huonoihin hotelleihin. Lapsiperheitä on majoitettu esimerkiksi ARK-hotelliin klubien ja punaisten katujen alueelle. Älytöntä. Älkää lentäkö tänne, Nieminen viestittää lentokentältä.

Myös suosikkijuontaja Janne Kataja on parhaillaan samalla Koh Samuin saarella tulvien saartamana. Hän julkaisi Facebookissa julkisen päivityksen tilanteesta.

– Matka kentälle oli aika kohtalokas. Ajoimme jokea pitkin (alla kai tie). Nyt myrsky piinaa (jälleen) lentoliikennettä ja olemme jumissa täällä. Tieto ei kulje, eikä mtn tapahdu missään, Kataja kirjoitti Facebookissa.