Sea Worldin Tilikum-miekkavalas kuoli 33 vuoden vankeuden jälkeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa SeaWorld-huvipuistojen päävetonauloina ovat toimineet erilaiset vedeneläjät. Orlandossa sijaitseva SeaWorld sai taannoin erittäin negatiivista julkisuutta Blackfish-paljastusdokumentilla nähdystä miekkavalaiden karmaisevasta kohtelusta.

Vuonna 2010 Orlandon Sea Worldin Tilikum-niminen miekkavalas tappoi kouluttajansa Dawn Brancheaun kesken yleisönäytöksen. Tapauksesta sai alkunsa CNN-uutiskanavan maailmankuulu dokumentti Blackfish, joka sai ensi-iltansa tammikuussa 2013. Nyt dokumentin päätähti Tilikum on kuollut 36-vuotiaana vietettyään elämästään 33 vuotta vankeudessa. SeaWorldin mukaan miekkavalas oli kärsinyt viime aikoina vakavista terveysongelmista. Tilikum pyydystettiin vapaudesta vuonna 1983.

Blackfish paljasti Tilikumin hyökkäyksen synkät taustat kertomalla miten huonosti miekkavalaita kohdellaan ja kuinka niitä esimerkiksi pidetään pitkiä aikoja vankina pienissä pimeissä vesialtaissa. Gabriela Cowperthwaiten ohjaama dokumentti on saanut valtavan suosion niin televisiossa kuin elokuvateattereissa ja elokuvafestivaaleilla. Se on palkittu parhaana dokumenttina ja esitettiin CNN-kanavalla 12 kertaa ensimmäisen vuoden aikana.

Dokumentin myötä Sea Worldin tapahtumat levisivät suuren yleisön tietoon ja seuraukset ovat olleet huomattavat. Sea Worldin kävijämäärät ja yrityksen tulot romahtivat. Forbes-talouslehti raportoi taannoin yhtiön ongelmista, mutta yhtiön johto sensuroi artikkelin ja poisti sen, koska toimittaja James McWilliams ei suostunut muokkaamaan artikkelia lehden johdon haluamaan muotoon. McWilliams erosi lehden palveluksesta sensuurin vuoksi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Blackfish-dokumentin lisäksi Sea World on noussut otsikoihin, kun eräs sen pallopäävalaista päätyi kuivalle maalle. Raivostunut yleisö katsoi, kun muut delfiinit yrittivät käydä auttamassa pulaan jäänyttä toveriaan. Yleisön huudoista huolimatta puiston työntekijät eivät aluksi aikoneet tehdä mitään pallopäävalaan ahdingolle. Loppujen lopuksi kaksi puistotyöntekijää kävivät työntämässä eläimen takaisin veteen.