Kärsitkö unettomuudesta? Odottamaton mehu voi auttaa ongelmaan

Fitness Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Ruoka-aineista löytyvät fytoravinteet ovat nousseet viime vuosina arvostettuun asemaan ihmisten terveyden edistämisessä. Fytoravinteissa ei ole energiaa, vaan niiden on kerrottu ainoastaan lisäävän hyvinvointia. Ravintoterapeutti Nigel Mitchell tietää, että kirsikka on yksi parhaimmista fytoravinteiden lähteistä.

Mitchell kirjoittaa Healtspan-sivustolla, että happamat kirsikat toimivat erinomaisesti palautumisessa ja unen parantamisessa.

Etenkin kirsikkamehun on tiedetty kautta historian auttavan unen saamiseen, mutta nyt asia on todistettu myös tieteellisesti. Kirsikat sisältävät melatoniinia, joka on nukahtamiseen ja unen laatuun vaikuttava hormoni.

Uni on puolestaan tärkeää ihmisen lihasten ja elimistön palautumisen kannalta. Keho ei kiinteydy treenin aikana, vaan levossa harjoituksen jälkeen.

Kirsikoiden on todettu auttavan myös aivojen palautumista erilaisten suoritusten jälkeen. Mitchell on käyttänyt kirsikoita esimerkiksi Olympiaurheilijoiden palautumisessa Pekingin olympialaisten aikaan. Monet urheilijat juovat kirsikkamehua myös ennen nukkumaanmenoa.

https://www.instagram.com/p/BPTIpc7DPL9/