Uutuuslaite tuo hajut virtuaalipornoon

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuva ja ääni ovat perinteisesti olleet oleellisia asioita pornossa, mutta entäpä sitten haju? Toistaiseksi tekniikka ei ole mahdollistanut erilaisten tuoksujen välittämistä aikuisviihteen katselijoille. Asiaan saattaa kuitenkin tulla muutos virtuaalipornon myötä.

Seksivälineitä valmistava CamSoda-yritys on lanseerannut OhRoma-nimisen lisälaitteen virtuaalilaseille. Kyseessä on hieman kaasunaamarilta näyttävä keksintö, jonka ansiosta käyttäjä pääsee nuuskimaan aikuisviihteen hajuja.

OhRamaan kiinnitetään hajuja sisältäviä kanistereita. Laitteen mukana tulee älypuhelinsovellus, jonka avulla käyttäjä voi valita haluamansa hajun. Tarjolla on muun muassa pikkuhousujen, intiimialueiden ja hien hajua.

OhRoman hinta tulee olemaan noin 65 euroa. Hajukanisterit maksavat alle 10 euroa kappale.

CamSoda